Kirjoittaja
Treenimietteitä ja muutakin jorinaa. Pääosissa engspa Lenni.

Laskuri aloitettu 30.10.2008
|
01.07.2009 - 20:56
OKK:n iltakisoihin lähdettiin tavoitteena koiran hanskassa pysyminen. Esteitä ei oltu nimittäin yli viikkoon nähty ja silloinhan yli-innokas spanieli voi pian sinkoilla ihan omaa rataansa ;)
Kivasti kuitenkin kulki ja vain yhden kämmin onnistuin hommaamaan seisomalla pujottelun tukkona. Tulokseksi siis vitonen ja sijoitus kolmas :)
Rata oli mulle mieleinen, ei pelkkää suoran juoksemista.
15.06.2009 - 18:36
Vaikka kuulumisia blogiin ei olla ehditty pahemmin päivitellä, on me kuitenki treenattu ihan oikeestikki. Alla yksistä treeneistä hieman todistusaineistoa. Samalla blogissa esittäytyy kesälookissaan kalju Lenni :)
Kuvaajana Petra Tiittanen. Kiitos!





On se vaan ilmeikäs agilitykittäjä :D
03.06.2009 - 17:47
...eli käpälämäessä treenailtiin maanantaina rataharkkojen merkeissä. Käpälämäessä siis treenaa Raahen koirakerhon ryhmät ja olipas kiva juosta pitkästä aikaa tuolla kentällä missä on teinitytöstä asti lenkkareita kuluttanut Demin ja myöhemmin Sanin kanssa :)
Itse treeneissä rata ei ollut mikään hirvittävän vaikea. Enempi juoksemistyyppinen rata kuin vääntämistä. Noh, niitä ansapaikkoja kyllä löytyi kun Lenni oli kovin sinkoavalla päällä. A:lle mentiin ihan väkisillä ja putkeen vilahdettiin huomaamatta, rimojakin tais pari lennellä ja keinu oli ällö. Toinen kiekka mentiinkin sitte tiukemmassa otteessa, että sain Lennin kääntymään sinne minne oli tarkotuskin ja keinukin meni reippaasti. Eka kierroksella meni siis vähän säätämiseksi mutta eipä ollu koira ainakaan kiinni kädessä...
Yksittäisenä tehtiin pujottelua missä vedätin tosi kaukana ja Lenni kesti sen hienosti. Takaaleikkaamisissa pujolle ei myöskään ongelmia.
29.05.2009 - 17:22
KESKIVIIKKO ACTIVE DOGILLA
Päästiin korvaamaan activelle jotain meidän vanhaa sairaspoissaoloa. Treenien jälkeen oli mahtava olo vaikkei kaikki ihan puhtaasti mennykkään. Tehtiin jotain ihan oikeesti kisoissa ollutta kolmosten agirataa ensin muutamassa pätkässä ja sitten kokonaan. Lenni oli hyvä ja kuulolla, vaikka väliajoilla olikin kaikkien hajujen perään nuuskuttelemassa. Mutta kun tehtiin hommia, keskityttiin niihin kunnolla! :)
Eniten mieleen treenistä jäi paitsi se että pärjätään ihan oikeesti jo kolmostenki radoilla, niin myös se kun Mikko patisti jatkamaan mut oman virheenkin jälkeen. Olin hetken poissa kartalta kun tehtiin kokonaista rataa ja luovuttamassa jo, kun mulle huudettiin että "nolla se on, jatkajatka". Olin siis jo menossa väärään suuntaan kun tajusin mihin pitäis olla menossa, ja ihan hyvin sain Lennin vielä kääntymään oikeelle esteelle. Itekseen oisin luovuttanut vaikkei virhettä ollut vielä edes tullut ja se pisti kyllä vähän miettimään että taidan tehdä noin joskus muullonki... Myös kisoissa. Kaikenkaikkiaan rata meni hyvin ja keinukin ihan kunnialla. Pitkää rataa pitää tehdä paljon että saan pidettyä ohjauksen kuosissa koko radan ajan... Pitää kattoa jos jaksan joskus lisätä radanki tähän :)
TORSTAINA TUPOKSESSA
Tehtiin ihan hillitöntä baanaa ja Lennihän oli mielissään. Ensin oli vähän ihmeissään, mutta kun tajus että tässähän saa päästellä lujaa niin alkoi irtoomaan. A:n kontakti oli hieno vaikka juoksin lujaa ohi ja kauaskin. Hienosti jäi kontaktille odottamaan lupaa jatkaa matkaa. Nollakulman putken pää löytyi hyvin ja okserissa ei ongelmia. Ainuttakaan rimaa ei tunnin aikana tullut alas vaikka mentiin kovaa. Avokulman pujottelun hakemisessa on vielä tekemistä. Vein Lenniä taas toiseen väliin melko lahjakkaasti...
25.05.2009 - 22:50
Blogin kirjoittelijalla on pitänyt viime aikoina kiirettä ja päivittely on aina vaan jäänyt. On me treenattu ja viikonloppuna kisattiinki pari rataa OKK:lla Lee Gibsonin menevillä radoilla.
A-rata kostaantui jälleen keinulla. Viimeksi nollarata kaatui lentokeinuun, tällä kertaa keinun kieltoon. Muuten oikeen kivaa menoa ja kivasti kulki. Tuloksena 10 (molemmat virheet keinulta) ja yliaikaa siinä kamppaillessa että mennäänkö keinua vai eikö mennä.
B-radalla tavoitteena oli mennä keinu kerralla. Sehän mentiin, vaikkakin hitaasti ja aikaa tuhraantu varmasti lähelle kymmenen sekuntia (siltä se ainakin tuntu). Muutenki rata oli sujuvaa menoa, kunnes yhdessä mutkassa käänsin Lennin liian aikaisin ja vedin ohi hypystä. Tällä kertaa palattiin ohitettu hyppy suorittamaan. Vitonen siis tulokseksi ja pari sekkaa yliaikaa. Sijoitus toinen :)
Alla Juha Lehtikankaan ottama kuva agiliitävästä spanielistani. On se kovin fiksun näköinen tuo koiruus :)

|
vauhtispanieli
New Design's Walk On Air, kavereiden kesken Lenni, Lepakko, Hupakko, Lennart... synt. 12.12.06 Luppakorvat pyörii aktiivisesti agiliidellen ja tokoillen. Myös jäljestyksen saloja opetellaan.
|